Lähdeviittaukset
Tekstissä voi ja kannattaa viitata lähteisiin monella tavalla. Kaikille tavoille yhteistä ja tärkeää ovat ainakin seuraavat kolme vaatimusta:
Lukija löytää helposti ko. lähteen lähdeluettelosta.
Lukija huomaa, mikä kohta tekstissäsi on viittausta ko. lähteeseen (ja mikä on omaa pohdintaasi tai viittaa johonkin toiseen lähteen).
Lukija ymmärtää, missä mielessä viittaus on tehty.
Ensimmäinen vaatimus on ehkä tärkein ja se saavutetaan käyttämällä johdonmukaisesti oikeanlaisia lähdeviitteitä. Kasvatustieteen alalla on tapana merkitä lähdeviite tekstiin sulkuihin siten, että siinä mainitaan tekijä ja julkaisuvuosi. Näillä kahdella tiedolla täytyy löytyä yksi ja vain yksi kohta lähdeluettelosta. (Jos lähdeluettelossa on useammassa kohdassa sama tekijä ja vuosiluku, niin käytetään lisäksi pikkuaakkosia erottamaan ne toisistaan.) Enempää tietoja lähteestä ei merkitä, koska loput tiedot löytyvät lähdeluettelosta. Sen sijaan tietoja viitatusta kohdasta ko. lähteessä voidaan ja usein kannattaa viittaukseen lisätä, esim. sivunumerot tai luvun otsikko. Mikäli lähdeluettelossa on julkaisupäivämäärä, niin viitteeseen voi merkitä pelkän vuoden, jos ei ole sekaannuksen vaaraa. Mikäli julkaisuaikaa ei ole tiedossa, käytetään vuosiluvun tilalla esim. lyhennettä n.d.
Miten toimitetussa kirjassa olevaan artikkeliin viitataan? Tämä kysymys toistuu useasti ja lyhyt vastaus siihen on, että viitataan aivan samoilla periaatteilla kuin muihinkin lähteisiin. Tärkeintä on erottaa lähde ja se missä tuo lähde on. Eli jos lähteenä käytetään artikkelia, niin viitataan siihen, eikä siihen kirjaan, jossa se on. Kirjoittaminen on keskustelua lähteiden kanssa, joten kerro lukijalle aina nämä tiedot siitä keskustelupuheenvuorosta, johon haluat viitata:
Kuka sanoi? Eli kirjoittajan nimi.
Milloin sanoi? Eli puheenvuoron julkaisuaika (vuosi tai tarkemmin).
Missä puheenvuorossa sanoi? Eli julkaisun nimi.
Mistä puheenvuoro löytyy? Eli julkaisija, lehti tai toimitettu teos (omine tietoineen), tai esin nettiosoite.
Kaksi ensimmäistä tietoa tulee olla sulkujen sisällä olevassa viittauksessa ja kaikki tiedot lähdeluettelossa.
Lähdeviitteiden merkitseminen APA6 -tyylillä
Sivunumeroiden merkitseminen tekstissä oleviin lähdeviitteisiin
Sivunumerot merkitään aina suoriin lainauksiin riippumatta siitä, mistä lähteestä ne ovat peräisin.
Sivunumerot voidaan merkitä myös muihin kuin suoriin lainauksiin, etenkin jos viitataan esimerkiksi kokonaisessa teoksessa olevaan yksittäiseen kohtaan, sivuun tai pariin, jota lukija ei löydä ilman sivunumeromerkintää (katso muista vaihtoehdoista: https://blog.apastyle.org/apastyle/2015/03/when-and-how-to-include-page-numbers-in-apa-style-citations.html).
Sivunumeroiden puuttuessa tai niiden sijasta voidaan käyttää myös muuta kohdistinta, esim. luvun tai alaluvun numero ja/tai otsikko (Lähde, 2020, luku 1 Johdanto) tai esim alaviitteen numero (Lähde, 2020, alaviite 13). (E-kirjoissa ei aina näy sivunumeroita, mutta esim. Adobe Digital Editions 4.5 -lukuohjelman ylävalikosta saa sivunumerot näkyviin.)
Sivunumeroita ei merkitä, kun viitataan toimitetussa teoksessa tai tieteellisessä aikakausjulkaisussa olevaan yksittäiseen artikkeliin. Katso miten lähdeluettelossa ilmaistaan tällaisen artikkelin sivunumerot.
Huomaa, että kaikkien tekstissä, lähdeviitteissä tai lähdeluettelossa olevien numeroalueiden väliin tulee ajatusviiva (nk. en dash, löytyy usein näppäinkomennolla ctrl+miinus), siis xx–xx, ei tavuviiva.
Lähtökohtia lähdeviittausten merkitsemiseen
· Lähtökohtaisesti lähdeviittaus on aina osa virkettä, jolloin viite kokonaisuudessaan sisällytetään virkkeeseen (ison alkukirjaimen ja pisteen väliin). Kaksi esimerkkiä:
1. Tämä yksittäinen virke sisältää kaksi puolipisteellä erotettua, aakkosjärjestykseen laitettua lähdeviittausta, joiden antia tarkastellaan tässä virkkeessä mahdollisimman selkeästi, ja lopuksi piste tulee sulkumerkinnän ulkopuolelle (Souto, 2014; Vilppola, 1997). Tähän sekä toimitetussa teoksessa olevan artikkelin että tieteellisessä aikakauslehdessä olevan artikkelin lähdeviittauksiin ei ole merkitty sivunumeroita, koska kyse ei ole suorista lainauksista, vaan lähteiden sisällön referoimisesta omin sanoin.
2. Tämä yksittäinen virke sisältää kaksi aakkosjärjestykseen laitettua, puolipisteellä erotettua lähdeviittausta, joiden antia tarkastellaan tässä virkkeessä mahdollisimman ytimekkäästi, ja lopuksi piste tulee sulkumerkinnän ulkopuolelle (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2008, s. 51–54; Uusikylä & Atjonen, 2007, s. 142–143). Näihin lähdeviittauksiin on merkitty sivunumerot, koska kyse on kokonaisissa teoksissa olevien yksittäisten kohtien sisällön referoimisesta omin sanoin.
· Tekstissä oleva lähdeviittaus voi tarkoittaa vain joko sitä virkettä, jonka osa se on, tai kaikkia niitä virkkeitä, joissa lähteen pääsana esiintyy (viitaten esimerkiksi kirjoittajaan tai sisällölliseen kontekstiin). Seuraavassa on kaksi esimerkkiä, joissa viittaus ulottuu pääsanan avulla kaikkien samassa tekstikappaleessa olevien peräkkäisten virkkeiden yli:
1. Vilppola (1997) kuvailee koulun muutosta työn vaatimusten muutosten ja päätyy esittämään aiempaa joustavampaa koulun ja työn yhdistämistä. Tämä joustavuus merkitsee hänen mukaansa sitä, että ... Vilppola myös nostaa esille sen, että koulun tärkein tehtävä on saada oppilaat suorittamaan koulunsa loppuun. Kaikki tämä johtaa parhaimmillaan siihen, että oppilaat pystyvät tuomaan taitonsa esille ja hyötymään koulutuksesta omalta kannaltaan mahdollisimman hyvin (Vilppola, 1997). Tähän toimitetussa teoksessa olevan artikkelin lähdeviittaukseen ei ole merkitty sivunumeroita, koska kyse ei ole suorasta lainauksesta vaan lähteen sisällön referoimisesta omin sanoin.
2. Uusikylä ja Atjonen (2007) kuvailevat behaviorismin syntyä ja valtakautta psykologiatieteen kehityksen näkökulmasta. He nostavat esiin useita tutkimussuuntia, jotka ovat saaneet alkunsa behaviorismin perustutkimuksesta. Näitä tutkimussuuntia ovat esimerkiksi ... Voidaankin todeta, että vaikka behaviorismi sinänsä ei enää olekaan tutkimuksen tekemisen lähtökohtana merkittävä, sen vaikutukset näkyvät psykologisessa tutkimuksessa edelleen (Uusikylä & Atjonen, 2007, s. 142–143). Tähän lähdeviittaukseen on merkitty sivunumerot, koska kyse on kokonaisessa teoksessa olevan yksittäisen kohdan sisällön referoimisesta omin sanoin.
Suorat lainaukset
Lyhyet suorat lainaukset merkitään lainausmerkkien sisään ja samaan yhteyteen lähdeviite sivunumeroineen. Suoraa lainausta ei kursivoida. Alla kaksi esimerkkiä (huomaa lainausmerkkien ja pisteiden paikat viitemerkinnöissä; katso lisätietoa https://blog.apastyle.org/apastyle/2010/03/how-to-cite-direct-quotations.html):
1. Suora lainaus yhdessä virkkeessä
Tuomontupa-luokan ”selkein tavoite on saada koulusta (yhteiskunnasta) syrjäytymässä olevat nuoret suorittamaan oppivelvollisuus loppuun (8. ja 9. luokat) sekä saada heidät suorittamaan vaihtoehtoinen puualan, pintakäsittely- tai ompelualan ammatillinen perustutkinto” (Vilppola, 1997, s. 224).
Uusikylä ja Atjonen (2007) toteavat, että ”behaviorismi ei huomioi oppilaiden yksilöllisiä eroja ja se onkin sen heikkous sen lisäksi, että kun oppilas käsitetään passiivisena, hänen ei tarvitse ottaa minkäänlaista vastuuta oppimisestaan” (s. 143).
2. Suora lainaus useammassa kuin yhdessä virkkeessä
Vilppolan (1997) mukaan, ”kouluja ja töitä tullaan muokkaamaan uudestaan ja antamaan niille uusia sisältöjä. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on vuonna 1991 käynnistynyt Tuomontupa-luokka: koulun ja työelämän välissä kulkeva työmuoto kohdata syrjäytymisvaarassa olevat nuoret” (s. 224).
Uusikylä ja Atjonen (2007) kuvaavat behaviorismia seuraavasti: ”Empirismiin kuuluva behaviorismi oli vallalla 1900-luvulla. Tämän suuntauksen mukaan toivottua käyttäytymistä pystytään ulkoisesti vahvistamaan rankaisemalla tai palkitsemalla. Sen mukaan oppilas on itse täysin passiivinen ja ulkoa tulevat ärsykkeet saavat aikaan jonkinlaisen vaikutuksen” (s. 142).
Pitkät suorat lainaukset
Suora lainaus, joka kattaa 40 sanaa tai enemmän, sisennetään omaksi kappaleekseen vasemmasta reunasta (esim. 0,63 cm) ilman lainausmerkkejä (katso lisätietoa http://blog.apastyle.org/files/block-quotations.pdf). Kaksi esimerkkiä:
Vilppolan mukaan,
kouluja ja töitä tullaan muokkaamaan uudestaan ja antamaan niille uusia sisältöjä. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on vuonna 1991 käynnistynyt Tuomontupa-luokka: koulun ja työelämän välissä kulkeva työmuoto kohdata syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Luokan selkein tavoite on saada koulusta (yhteiskunnasta) syrjäytymässä olevat nuoret suorittamaan oppivelvollisuus loppuun (8. ja 9. luokat) sekä saada heidät suorittamaan vaihtoehtoinen puualan, pintakäsittely- tai ompelualan ammatillinen perustutkinto. Yhteiskunnassa tarvitaan edelleen monitaitoisia ihmisiä. Monet nuoret, toiminnallisesti luovina ja motorisesti lahjakkaina, kaipaavat sellaisia opiskelumuotoja, joissa heidän taipumuksensa pääsevät esille. (1997, s. 224–225)
Uusikylä ja Atjonen (2007) tarkentavat että,
empirismiin kuuluva behaviorismi oli vallalla 1900-luvulla. Tämän suuntauksen mukaan toivottua käyttäytymistä pystytään ulkoisesti vahvistamaan rankaisemalla tai palkitsemalla. Sen mukaan oppilas on itse täysin passiivinen ja ulkoa tulevat ärsykkeet saavat aikaan jonkinlaisen vaikutuksen. ... Behaviorismi ei huomioi oppilaiden yksilöllisiä eroja ja se onkin sen heikkous sen lisäksi, että kun oppilas käsitetään passiivisena, hänen ei tarvitse ottaa minkäänlaista vastuuta oppimisestaan. (s. 142–143)
Toisen käden lähteiden merkitseminen
Suomeksi niin kutsuttuja toisen käden lähteitä eli epäsuoria lähteitä ei merkitä lainkaan varsinaisten käytettyjen lähteiden (esimerkiksi käsillä olleen kurssikirjan tai tutkimusjulkaisun) tavalla tekstiin lähdeviitteiden kera, saati lähdeluetteloon. Suositus aina on, että haet käsiisi alkuperäisen teoksen ja viittaat siihen asianmukaisesti (katso lisätietoa https://blog.apastyle.org/apastyle/2010/05/secondary-sources-aka-how-to-cite-a-source-you-found-in-another-source.html). Kolme huomioitavaa asiaa:
1. Nämä merkinnät ovat väärin, koska molemmat virkkeiden sisällä olevat sulkuihin merkityt lähteet pitäisi laittaa myös lähdeluetteloon, vaikka kussakin vain jälkimmäistä on oikeasti käytetty:
o Giddensin (1993, s. 60) mukaan sitä, tätä ja tuota (Antikainen, Rinne & Koski, 2006, s. 36).
o Wallachin ja Koganin (1976, s. 35–40) mukaan sitä ja tätä ja tuota (Uusikylä & Atjonen, 2005, s. 99–100).
2. Suomen kielellä edellä oleva ilmaistaan parhaimmillaan näin kauniisti:
o Antikainen, Rinne ja Koski (2006, s. 36) nostavat esiin sosiologi Anthony Giddensin vuonna 1993 ilmestyneessä teoksessa New Rules of Sociological Method: A Positive Critique of Interpretative Sociologies esittämän ajatuksen, jonka mukaan sitä, tätä ja tuota.
o Uusikylä ja Atjonen (2005, s. 99–100) nostavat esiin amerikkalaisten psykologien, Michael Wallachin ja Nathan Koganin alkujaan vuonna 1965 ilmestyneessä teoksessaan Modes of Thinking in Young Children: A Study of the Creativity-Intelligence Distinction esittämän ajatuksen, jonka mukaan sitä ja tätä ja tuota.
3. APA-tyylin mukaisesti edellä olevat merkitään yksinkertaisesti näin:
o Giddensin mukaan sitä, tätä ja tuota (viitattu lähteessä Antikainen, Rinne & Koski, 2006, s. 36).
o Wallachin ja Koganin mukaan sitä ja tätä ja tuota (viitattu lähteessä Uusikylä & Atjonen, 2005, s. 99–100).
Kirjoittajien määrä tekstissä olevissa lähdeviitemerkinnöissä ja lähdeluettelossa
Jos käytetyssä lähteessä on 1–2 kirjoittajaa, kirjoittajat tuodaan tekstissä esiin koko ajan, esimerkiksi Korhonen ja Virtanen (2018, s. 21–26) tai (Korhonen & Virtanen, 2018, s. 21–26).
Jos käytetyssä lähteessä on 3–5 kirjoittajaa:
o Kaikki kirjoittajat tuodaan tekstissä esiin vain ensimmäisellä kerralla, esimerkiksi Mäkinen, Nieminen ja Mäkelä (2018, s. 35–40) tai (Mäkinen, Nieminen & Mäkelä, 2018, s. 35–40).
o Ensimmäisen kerran jälkeen kirjoittajien määrä lyhennetään seuraavasti: Mäkinen ja kollegat (2018, s. 52–60) tai (Mäkinen ym., 2018, s. 52–60).
Jos käytetyssä lähteessä on kirjoittajia 6 tai enemmän, kirjoittajien määrä lyhennetään tekstissä alusta asti, esimerkiksi Hämäläinen ja kollegat (2018, s. 134–136) tai (Hämäläinen ym., 2018, s. 134–136).
Lähdeluetteloon kaikki kirjoittajat merkitään määrästä riippumatta kokonaan näkyviin, paitsi jos lähteessä on kirjoittajia 8 tai enemmän. Silloin kirjoittajien määrä lyhennetään lähdeluettelossa (kuusi ensimmäistä kirjoittajaa, ... Viimeinen kirjoittaja), esimerkiksi: Laine, S., Heikkinen, A. R., Koskinen, L., Järvinen, H-P., Lehtonen, V., Lehtinen, E., ... Salminen, K. J. (2018). Teoksen nimi. Kustannuspaikka: Kustantaja.
Yhteisöjulkaisijoiden (group author) nimet lähdeviitemerkinnöissä ja lähdeluettelossa
Tekstissä olevissa lähdeviitemerkinnöissä yhteisöjulkaisijoiden nimet voi tarvittaessa lyhentää (jos esiintyy tekstissä vähintään 3 kertaa tai useammin; samaa sovelletaan myös muiden lyhenteiden käytössä):
o Ensimmäisellä kerralla esim. joko Opetushallitus (OPH, 2016) tai (Opetushallitus [OPH], 2016).
o Tämän jälkeen tekstissä käytetään vain lyhennettä, siis joko OPH (2016) tai (OPH, 2016).
Yhteisöjulkaisijoiden nimiä ei koskaan lyhennetä lähdeluettelossa (Opetushallitus).
Luentomateriaalien merkitseminen
Esimerkki 1: Kaksi Kasvatuksen yhteiskunnallis-kulttuuriset kontekstit -kurssin ydinsisältöjä avaavaa videotallennetta on tehty vuonna 2015. Tallenteeseen viitataan lähdeluettelossa olevan aakkostuksen mukaisesti tekstissä esimerkiksi (Ulvinen, 2015a), tai jos lähdeviite sisältää molemmat tallenteet (useamman saman auktoriteetin samalta vuodelta olevan lähteen), merkitään (Ulvinen, 2015a, b). Lähdeluetteloon tallenne merkitään tähän tyyliin [dokumentin formaatti merkitään hakasulkuihin heti otsikon jälkeen]:
Ulvinen, V-M. (2015a). Kasvatussosiologia_Ennen ja nyt_1 [video]. Haettu osoitteesta https://vimeo.com/117249318
Esimerkki 2: Kurssilla tiettynä päivänä pidettyjen luentojen dioihin tai Zoom-luentotallenteisiin voidaan viitata pelkästään päivämäärällä, esimerkiksi (Ulvinen, 19.12.2019). Lähdeluetteloon luennot merkitään tähän tyyliin [dokumentin formaatti merkitään hakasulkuihin heti otsikon jälkeen]:
Ulvinen, V-M. (19.12.2019). Kasvatuksen yhteiskunnallis-kulttuuriset kontekstit [PowerPoint-esitys]. Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulun yliopisto.
Tai näin:
Ulvinen, V-M. (19.12.2019). Kasvatuksen yhteiskunnallis-kulttuuriset kontekstit [Zoom-tallenne]. Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulun yliopisto.
Luentomateriaaleissa viitataan usein myös toisen käden lähteisiin, kuten esimerkiksi sosiologian teoreetikoista Max Weberiin, joihin ei sinänsä voi viitata suoraan, vaan ainoastaan luentojen kautta. Katso mitä toisen käden lähteiden merkitsemisestä on sanottu edellä.